Työryhmä suunnittelee Varastokirjaston yhdistämistä
08-12-2011
Varastokirjaston yhdistämistä osaksi Kansalliskirjastoa selvitetään työryhmässä. Mahdollisesta yhdistämisestä työryhmä laatii ensi marraskuun loppuun mennessä suunnitelman aikatauluineen.
Kuopiossa sijaitseva Varastokirjasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen laitos, joka
toimii kirjastojen yhteisenä varastointi- ja kaukopalvelukeskuksena ja vähentää näin tilantarvetta
kirjastoissa. Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Kansalliskirjasto vastaa kansallisen
julkaisuperinnön tallentamisesta, ylläpidosta ja saatavuudesta sekä toimii koko kirjastokentän
valtakunnallisena palvelu- ja kehittämislaitoksena.
Työryhmän tehtävänä on selvittää yhdistymisen edellytykset. Työssä tulee ottaa huomioon
lainsäädännölliset, hallinnolliset ja rahoitusjärjestelyihin liittyvät näkökohdat sekä henkilöstön
asemaan, kirjaston kokoelmiin sekä tiloihin liittyvät kysymykset. Työryhmän tulee työssään
huomioida myös Kansallisen digitaalisen kirjaston tavoitteet.
Alunperin yhdistämistä ehdotettiin ministeriön virastokentän kehittämistarpeita sekä uusien
palveluiden tuottamis- ja rahoitusmuotoja tarkastelleiden selvitysmiesten raportissa. Myös
Kansalliskirjastosta tehdyssä kansainvälisessä arvioinnissa ehdotukseen suhtauduttiin myönteisesti.
Työryhmän puheenjohtajana toimii johtaja
Annu Jylhä-Pyykönen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Jäsenet ovat
ylikirjastonhoitaja
Kaj Ekholm (Kansalliskirjasto), vararehtori
Ulla-Maija Forsberg (Helsingin yliopisto), hallintojohtaja
Esa Hämäläinen (Helsingin yliopisto), pääsihteeri
Minna Karvonen (opetus- ja kulttuuriministeriö), kirjaston johtaja
Ari Muhonen (Helsingin yliopisto), johtaja
Pentti Vattulainen (Varastokirjasto). Sihteereinä toimivat suunnittelupäällikkö
Dorrit Gustafsson (Kansalliskirjasto) ja ylitarkastaja
Anne Luoto-Halvari (opetus- ja kulttuuriministeriö).
Linkkejä ja lisätietoja:
- Virastokentän kehittämiseen liittyviä aineistoja
- Kansalliskirjastoa koskeva kansainvälinen arviointiraportti:
International Evaluation of the National Library of Finland -
Työryhmän tiedot hankerekisterissä
- Varastokirjasto
-
Kansalliskirjasto