Etusivu Tiedotteet Taiteen keskustoimikunnasta Taiteen edistämiskeskus

Taiteen keskustoimikunnasta Taiteen edistämiskeskus

tiedote / pressmeddelande
31-05-2012

Hallitus antoi esityksen laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta. Perustettava Taiteen edistämiskeskus toimisi opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona, jolla olisi aluetoimipisteitä.

Keskuksen yhteydessä olisi itsenäistä päätäntävaltaa käyttäviä luottamuselimiä. Niitä olisivat taideneuvosto, valtion taidetoimikunnat, alueelliset taidetoimikunnat sekä erillislautakunnat.

Uudistuksella halutaan selkiyttää taidetoimikuntalaitoksen toimintaa erottamalla toisistaan taiteen edistämiseen liittyvät viranomaistehtävät ja luottamuselimien vertaisarviointiin perustuvat tehtävät. Taidetoimikuntalaitoksen toimintakykyä parannetaan ja hallintoa yhtenäistetään. Myös päätöksenteon läpinäkyvyyttä lisätään. Uudistuksen myötä valtionavustus- ja apurahapäätöksiin on tulossa oikaisu- ja valitusoikeus laillisuusperusteella.

Taiteen edistämisen lisäksi Taiteen edistämiskeskukselle tulisi kulttuurin edistämiseen liittyviä tehtäviä eräiltä osin. Tehtäviä myös uudistettaisiin siten, että keskukselle tulisi aikaisempaa enemmän aktiivista toimijuutta edellyttäviä tehtäviä. Keskukselle tulisi määräaikainen johtaja.

Uudistuksessa säilytetään luottamuselimet niin valtakunnallisella kuin alueellisella tasolla. Toimikunnat päättävät taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien apurahoista ja palkinnoista. Lisäksi ne toimivat asiantuntijaeliminä. Toimikunnat nimeää taideneuvosto ja niiden toimikausi on kaksi vuotta.

Taideneuvosto toimii ministeriön asiantuntijaelimenä taidepoliittisissa linjauksissa. Taideneuvosto päättää valtion taidetoimikuntien määrästä ja toimialoista. Taideneuvosto myös nimeää jäsenet valtion ja alueellisiin taidetoimikuntiin. Lisäksi taideneuvosto tekee esitykset taiteen akateemikon arvonimen myöntämisestä. Taideneuvoston nimeää opetus- ja kulttuuriministeriö kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Uudistukseen liittyen muutetaan myös valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia ja alueiden kehittämisestä annettua lakia.

Lisätietoja:
- johtaja Tuula Lybeck (OKM), puh. 0295 3 30201

 

Etusivu Tiedotteet Taiteen keskustoimikunnasta Taiteen edistämiskeskus