Etusivu
Tiedotteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 28 miljoonaa liikuntapaikkarakentamiseen

tiedote
/ pressmeddelande
20-04-2012
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee tänä vuonna liikuntapaikkojen rakentamista ja
peruskorjauksia yhteensä 28,1 miljoonalla eurolla. Avustuksia myönnettiin yhteensä 34 hankkeelle,
joista uudisrakennushankkeita on 16 ja peruskorjaushankkeita 18.
Valtakunnallisesti merkittävistä hankkeista suurin avustussumma, 1 000 000 euroa, osoitettiin
Helsingin olympiastadionin korjauksiin. Kontiolahden ampumahiihtokeskus sai 400 000 euron
valtionavustuksen sekä 400 000 euroa varauksena ensi vuodelle.
Avustussummasta 8,35 miljoonaa euroa annettiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille jaettavaksi kustannusarvioltaan alle 700 000 euron liikuntapaikkahankkeisiin. Lisäksi myönnettiin liikuntapaikkarakentamista palvelevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön 800 000 miljoonaa euroa.
Avustusta haki yhteensä 260 kohdetta, joista opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviä, kustannusarvioltaan yli 700 000 euron hankkeita oli 60. Ministeriölle osoitetuista hakemuksista uudisrakennushankkeita oli 34 ja peruskorjaushankkeita 26.
Myönnetyt avustukset (pdf)
Lisätietoja:
- ylitarkastaja Mauri Peltovuori (OKM) (09) 160 77326
- osastosihteeri Päivi Wathén (OKM) (09) 160 77342