Kulttuuri hallitusohjelmassa
Hallitus lähtee siitä, että kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskuntaa rakennettaessa. Taide
ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille.
Hallitus kehittää kulttuurisen moninaisuuden tunnistavaa kulttuuripolitiikkaa, jossa kulttuuri on
kaikkien kansalaisten tavoitettavissa ja erityistoimilla parannetaan osallisuutta kulttuuriin nyt
ulkopuolelle jäävissä ryhmissä.
Kulttuurin tuki painottuu taiteen ja kulttuurin sisällön luomiseen ja tehokkaaseen
levittämiseen. Taiteen vapaan kentän toimintaedellytyksistä huolehditaan.
Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan. Kulttuurivientiä ja
luovien alojen markkinointiosaamista edistetään. Opetus- ja kulttuuriministeriön ulkomailla
toimivien kulttuuri-instituuttien roolia kansalaisyhteiskunnan ja kulttuuriviennin toimijoina
vahvistetaan. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin (VIEI) asema ja tehtävät selvitetään.
Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset
nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään
tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa.
Tekijänoikeuslainsäädäntö säilyy opetus- ja kulttuuriministeriössä. Tekijänoikeuslailla
säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista
ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta. Tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisessä huomioidaan eri
jakelukanavat. Lisätään alan koulutusta, tutkimusta ja neuvontaa.
Luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi selvitetään poikkihallinnollisesti työ-,
sosiaaliturva- ja verolainsäädännön uudistustarve. Selkeytetään lyhyiden apurahojen asema
sosiaaliturvalainsäädännössä.
Kulttuurin merkitystä maahanmuuttajien integroitumisessa korostetaan.
Kaikkien lasten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin tuetaan vahvistamalla lastenkulttuurin
asemaa ja toimintaedellytyksiä. Taiteen perusopetuksen maanlaajuista tavoitettavuutta edistetään.
Kirjastolaitoksella on keskeinen merkitys suomalaisten lukutaidon ylläpitämiselle ja
kehittämiselle sekä lukuharrastuksen edistämiselle. Hallitus tukee kirjastotoiminnan kehittämistä
sekä edistää koulujen ja kirjastojen yhteistyötä. Kirjastoja kehitetään vastaamaan
tietoyhteiskunnan haasteisiin. Edistetään kirjastojen, museoiden ja julkisten taidelaitosten
digitoitujen aineistojen avaamista kansalaisten va-paaseen käyttöön.
Edistetään julkisen rakentamisen ns. prosentti taiteeseen -periaatetta.
Kehitetään Dokumenttikuva-arkistoa Valokuva-arkiston yhteydessä.
Käynnistetään Valtion taidemuseon säätiöittämisen valmistelu.
Uudistetaan kansallinen muotoiluohjelma.
Hallitus laatii maailmanperintö- ja kulttuuriympäristöstrategiat. Vaalitaan
kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusperintöä.
Taiteen keskustoimikunnasta muodostetaan Taiteen edistämiskeskus. Uudistuksessa säilytetään
vertaisarvioinnin asema päätöksentekoprosessissa.
Nykyinen rahapelimonopolijärjestelmä säilytetään. Veikkausvoittovarojen käyttöön liittyvä
jakosuhdelaki sekä nykyinen tuloutusjärjestelmä säilytetään. Veikkauksen ja sen edunsaajien asema
tieteen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilla turvataan. Veikkauksen rahastoa puretaan
suunniteltua no-peammin edunsaajien hyväksi.