Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö
Taiteen ja kulttuurin laitokset, järjestöt ja taiteilijat ja muut toimijat tekevät kansainvälistä yhteistyötä hyödyntäen siinä sekä julkisen että yksityisen sektorin mahdollisuuksia.
Yhteistyökumppaneita ovat esim. monet museot, eräät taiteen tiedotuskeskukset sekä Esittävän
säveltaiteen edistämiskeskus ESEK. Lisäksi ministeriö tukee ulkomailla kansainväliseen levitykseen
tarkoitettuja Suomen kulttuurielämän eri aloja käsitteleviä julkaisuja, residenssitoimintaa ja
ystävyysseuratoimintaa.
Eri maiden kahdenvälistä yhteistyötä varten Suomi on solminut kulttuurivaihtosopimuksia,
joiden valmistelusta vastaa Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisäksi yhteistyönä
toteutetaan mm. sukukansaohjelmaa Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurien
tukemiseksi.
Suomella on eri maissa kulttuuri- ja tiedeinstituutteja, joiden tavoitteena on tehdä suomalaista kulttuuria, taidetta ja tiedettä tunnetuksi kohdemaissaan erityisesti asiantuntijayleisölle sekä edistää maiden kulttuurivaihtoa ja -yhteistyötä sekä alaansa liittyvää tutkimusta ja opetusta.
Yhteistyötä kansainvälisissä järjestöissä
Kansainvälisessä kulttuuripolitiikassa tärkeäksi teemaksi on noussut globalisaation myötä
kulttuurisen moninaisuuden turvaaminen sekä kestävän kehityksen edistäminen. Tätä aihetta on
käsitelty mm. Euroopan unionissa, Euroopan neuvostossa sekä Unescossa. Unescon sopimus
kulttuuri-ilmausten moninaisuuden suojelusta ja edistämisestä muodostaa pohjan kansainväliselle
kulttuuripoliittiselle yhteistyölle, jonka yhtenä perusajatuksena on kulttuurituotteiden ja
-palveluiden erityisluonteen tunnustaminen kulttuuriarvojen välittäjinä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa kulttuurialan kansainvälisestä yhteistyöstä mm.
Unescossa, Euroopan neuvostossa, Pohjoismaiden ministerineuvostossa ja Pohjoismaisessa
kulttuurirahastossa, Itämeren valtioiden neuvostossa, Arktisessa neuvostossa, Barentsin
euroarktisen alueen neuvostossa ja niiden kulttuurielimissä sekä lähialueilla.
Pohjoista kulttuurista kumppanuutta opetus- ja kulttuuriministeriö kehittää toimeenpanemalla
Taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelmaa ja edistämällä EU:n ja Venäjän välillä sovitun kulttuurin
tiekartan toimeenpanoa.
Kulttuurialan kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä asioita valmistellaan opetus- ja
kulttuuriministeriössä taideyksikössä, kulttuuriyksikössä sekä kansainvälisten asiain
sihteeristössä.