Etusivu Kulttuuri

Ajankohtaista kulttuuripolitiikassa:

Työryhmä esittää Museoviraston kiinteistöjen siirtoa Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää, että Museoviraston rakennettu kiinteistövarallisuus siirrettäisiin Senaatti-kiinteistöille ja kiinteisiin muinaisjäännöksiin liittyvä kiinteistövarallisuus Metsähallitukselle. Seurasaaren ulkomuseo säilyisi edelleen Museoviraston hallinnassa.

Työryhmän ehdotus lähetetään seuraavaksi lausuntokierrokselle.

Tiedote 14.5.

Taiteen ja kulttuurin säästöissä selkeitä painotuksia

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on esitellyt lähtökohtia, joiden pohjalta kulttuurin ja taiteen veikkausvoittovarat esitetään jaettavaksi vuonna 2014. Lopullinen päätös niiden käytöstä tehdään, kun eduskunta on hyväksyy ensi vuoden talousarvion.

”Tarkemmista rahoitusnäkymistä on tärkeää kertoa jo nyt, koska alan toimijoiden on otettava valtionrahoituksen muutokset huomioon, kun he rakentavat ensi vuoden budjetteja ja ohjelmistoa”, Arhinmäki totesi.

Tiedote 19.4.

Muotoile Suomi -ohjelma hakee kasvua muotoilua hyödyntämälllä

muotoiluohjelmaKansallisessa muotoiluohjelmassa esitetään 29 toimenpidettä muotoiluosaamisen vahvistamiseksi ja paremmaksi hyödyntämiseksi. Ohjelman ehdotuksia on mahdollista kommentoida huhtikuun alkupuolelle.

Muotoile Suomi -ohjelma on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Julkaisu ilmestyy TEM:n julkaisusarjassa.

Tiedote 22.3.

Selvitys: Kolme mallia julkisen rakentamisen prosenttiperiaatteen edistämiseksi

Tuore selvitys esittää kolme vaihtoehtoista mallia prosentti taiteeseen -periaatteen toteuttamiseksi. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite edistää prosenttiperiaatetta, jonka mukaan julkisessa rakentamisessa tietty osuus rakentamisbudjetista käytetään taiteen hankintaan tai taiteelliseen suunnitteluun.

Lue lisää

Apurahapäätösten ja –maksujen viiveen aiheuttavat viat korjataan mahdollisimman pian

Vuoden alusta opetus- ja kulttuuriministeriössä ja Taiteen edistämiskeskuksessa otettiin käyttöön harkinnanvaraisten valtionavustusten sähköinen käsittely. Valitettavasti päätösasiakirjojen lähettäminen sekä apurahojen ja avustusten maksatukset ovat viivästyneet järjestelmän ongelmien vuoksi.

Ongelmakohdat ovat nyt tiedossa ja ne ratkaistaan yhdessä järjestelmän toimittajan Affecton kanssa mahdollisimman nopeasti. 

Tiedote 12.3.

Ensimmäinen taideneuvosto nimettiin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on nimennyt toimintansa aloittavan taideneuvoston puheenjohtajan ja jäsenet elokuuhun 2016 kestävälle kaudelle.

Taideneuvosto päättää mm. valtion taidetoimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä sekä nimeää niiden ja alueellisten taidetoimikuntien jäsenet. Neuvosto valmistelee esitykset taiteen määrärahojen jakaantumisesta sekä taiteen akateemikoista. Lisäksi se toimii ministeriön asiantuntijaelimenä taidepoliittisissa linjauksissa

Tiedote 30.1.

Ei uusia sanomalehtimieseläkkeitä 2013

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä ei ole käytettävissään määrärahaa uusien ylimääräisten sanomalehtimieseläkkeiden myöntämiseen vuonna 2013. Ennen vuotta 2013 myönnettyjen eläkkeiden maksaminen jatkuu entiseen tapaan. Lue lisää