Ortodoksinen kirkko

Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluu noin 1,1 prosenttia suomalaisista.

Ortodoksisella kirkolla on erityinen asema suomalaisessa lainsäädännössä, koska se on yhtä aikaa osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa ja suomalainen julkisoikeudellinen yhteisö. Suomen ortodoksinen kirkko on Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin kanonisessa yhteydessä oleva autonominen arkkipiispakunta.

Ortodoksisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään lailla. Tarkemmat säännökset antaa kirkolliskokous kirkkojärjestyksellä. Erona evankelis-luterilaisen kirkon lainsäädäntömenettelyyn on, ettei ortodoksisella kirkolla ole yksinomaista aloiteoikeutta kirkkoa koskevaan lainsäädäntöön. Kirkon hallintoon osallistuvat sekä papisto että maallikot.

Suomen ortodoksisessa kirkossa on kolme hiippakuntaa: Karjalan, Helsingin ja Oulun hiippakunnat. Karjalan hiippakunnan piispa on kirkkokunnan arkkipiispa ja muiden kirkkokuntien piispat ovat metropoliittoja. Lisäksi Karjalan hiippakunnassa on Joensuun piispan nimeä kantava apulaispiispa. Kirkkokunnassa on 24 seurakuntaa ja kaksi luostaria.

Kirkon hallinto

Kirkon ylintä valtaa käyttää kirkolliskokous. Kirkolliskokouksessa edustajina ovat piispat sekä kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittavat maallikko-, pappis- ja kanttoriedustajat. Kirkolliskokous kokoontuu vuosittain.

Kirkolliskokouksen tehtäviä ovat muun muassa lainsäädäntöä koskevien ehdotusten ja lausuntojen antaminen, kirkkojärjestyksestä päättäminen, piispojen ja kirkollishallitusten jäsenten valinta sekä keskeisimmistä kirkon talouteen liittyvistä asioista päättäminen.

Piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntien piispat. Piispainkokous käyttää päätösvaltaa monissa kirkon hengellisissä asioissa.

Kirkollishallitus on kirkon toimeenpaneva hallinnollinen elin. Kirkollishallituksen jäseniä ovat piispat ja neljä kirkolliskokouksen valitsemaa asiantuntijajäsentä, joista yhden tulee olla pappi ja yhden lakimies.